Snellmanin ja Cubiqin yhteistyö käynnistettiin vuonna 2016, kun Snellman halusi uudistaa datastrategiaansa ja parantaa tiedolla johtamistaan koko konsernissa. BI-strategian luomisen jälkeen Snellman ja Cubiq lähtivät kehittämään ratkaisua siihen, miten modernilla data-analytiikalla voisi lisätä koko henkilöstön työhyvinvointia. Keskeisenä tavoitteena oli hyödyntää jo olemassa olevaa dataa tehokkaammin ja saattaa se helposti raportoitavaan ja visuaaliseen muotoon. Kehitetyn QlikView-sovelluksen myötä henkilöstöhallinto on voinut keskittyä tiedon keräämisen ja käsittelyn sijaan tulosten tulkintaan ja jatkokehittelyyn.

Exceleistä analytiikkaan

Moni organisaatio kamppailee tänä päivänä kasvaneen datamäärän kanssa: datan määrä on käynyt hallitsemattomaksi, eikä sitä välttämättä osata hyödyntää koko potentiaaliinsa. Cubiqin ja Snellmanin yhteistyö alkoi vuonna 2016, kun Snellman lähti uudistamaan datastrategiaansa QlikView-teknologian avulla.

Haimme vuonna 2016 osaavaa toimittajaa ja kumppania, joka haastaa meidät tekemään parempia ratkaisuja ja kykenee ne myös toteuttamaan. Yhteistyössä luodun BI-strategian mukainen malli on ollut kesästä 2016 käytössä ja hioutunut matkan varrella aina vaan sopivammaksi meille. Myös sisäiset prosessimme ovat kehittyneet Cubiqin tuen ansiosta huomattavasti ja olemme sen myötä organisoituneet BI-asioiden ympärille sekä saaneet tehoja kehittämiseen ja parempia tuloksia.

– Ville Syrjänen, Palveluvastaava, Oy Snellman Ab

 

Välittämistä ja huolenpitoa data-analytiikan avulla

BI-strategian luomisen jälkeen Snellman ja Cubiq lähtivät yhdessä kehittämään ratkaisua siihen, miten modernilla data-analytiikalla voisi lisätä koko henkilöstön hyvinvointia.

 

 

Henkilöstön hyvinvointi on yrityksen liiketoiminnan kannalta avainasemassa: hyvinvoivat työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja kokevat työnsä mielekkääksi. Inhimillisyys ja toisista välittäminen ovat Snellmanin suurimmat toimintaa ohjaavat arvot, joiden toteutumiseksi tehdään jatkuvasti töitä.

Henkilöstöhallinnon näkökulmasta tämä tarkoittaa, että henkilöstöstä on oltava mahdollisimman kattava ja ajantasainen kuva. Usein henkilöstöä koskevat tiedot, kuten sairauspoissaolot ja ylitöiden seuranta, ovat kuitenkin hajautuneet erillisiin Excel-tiedostoihin ja tiedon löytäminen ja seuraaminen koetaan hankalaksi. Toiveena oli järjestelmä, joka automatisoi rutiinitehtäviä ja auttaa siten pitämään kokonaiskuvan ihmisistä hallinnassa ja pienentämään henkilöstöhallinnon työkuormaa.

Keskeisinä tavoitteina oli saada jo olemassa olevasta datasta enemmän irti ja mahdollistaa sen hyötykäyttö aiempaa tehokkaammin, parantaa yrityksen tiedolla johtamista ja koota henkilöstöä koskeva tieto helposti raportoitavaan ja visuaaliseen muotoon. Snellmanille kehitetyn Qlik-sovelluksen myötä henkilöstöhallinnolle jää siis enemmän aikaa tiedon keräämisestä ja käsittelystä tulosten tulkintaan ja jatkokehittelyyn.

Läpinäkyvyyttä ja tiedolla johtamista lisäävät HR-mittarit mahdollistavat nykyään nopean reagoinnin ja paremman päätöksenteon.

– Timo Ylilauri, Henkilöstöjohtaja, Oy Snellman Ab

 

 

Qlik View:n tuomat muutokset

Snellmanin henkilöstöhallinto on ottanut QlikView:n käyttöönsä innostunein mielin. Sovellus on automatisoinut toistuvia ja aikaa vieviä rutiinitehtäviä, eikä tiedon etsintään ja järjestämiseen kulu enää samalla tavalla aikaa kuin aiemmin. Aiemmin Exceliin manuaalisesti kirjatut tiedot ovat nyt yhden kustomoidun sovelluksen piirissä, mikä on saanut johdolta, henkilöstöhallinnolta ja työsuojeluvaltuutetuilta suuret kiitokset.

Qlikiin me olemme koonneet kaikki henkilöstöä koskevat tiedot, mitä meillä eri järjestelmistä löytyy. Tiedolla johtaminen korostuu. Nyt se tieto on saatavissa kaikille: esimiehille, osastoille, koko yritykselle, konsernitasolle asti, ja sinne pääsee porautumaan aina konsernitasolta ihan sinne henkilötasolle asti. Exceleistä on päästy vihdoin ja viimein eroon.

– Timo Ylilauri, Henkilöstöjohtaja, Oy Snellman Ab

 

Sovellusta on muokattu siten, että johto, henkilöstöhallinto ja työsuojeluvaltuutetut saavat kukin oman versionsa, joka tuottaa juuri heille kohdistettua tietoa. Sovelluksen avulla on esimerkiksi mahdollista seurata ylityötunteja, sairauspoissaoloja ja työtapaturmien määrää, ja sen voi asettaa ilmoittamaan tietyn raja-arvon ylittyessä. Tieto löytyy helposti yhden napin painalluksella ja on valmiiksi selkeässä, visuaalisessa muodossa. Lisäksi tietoja on mahdollista vertailla esimerkiksi iän tai sukupuolen suhteen.

Qlikin raportit tiivistävät suuret tietomäärät reaaliaikaisiksi ja helposti ymmärrettäväksi HR-Dashboardiksi, ja sitä kautta ihmisten parempi johtaminen mahdollistaa yrityksen menestyksen kaikilla osa-alueilla.

– Timo Ylilauri, Henkilöstöjohtaja, Oy Snellman Ab

 

Yksi tervetulleista muutoksista on työhyvinvointikyselyn tulosten konkretisoituminen. QlikView:n avulla tulosten tarkastelu helpottuu, sillä vastaukset näkyvät selkeinä graafeina ja tuloksia on mahdollista verrata myös aiemman vuoden vastauksiin, esimerkiksi työhyvinvointia kuvaavan keskiarvon avulla.

QlikView:n avulla Snellmanin henkilöstöhallinto on voinut keskittyä olennaiseen eli työntekijöistä huolehtimiseen.